HENKILÖKUVA JA ARTIKKELIT

Olen Jere Forsberg, kot­ka­lai­nen Espoossa asuva jousiam­pu­ja ja pa­ra­lym­pi­aur­hei­li­ja. Edustan Robin Hoodia ja ko­ti­paik­ka­kun­ta­ni Kotkan Piili jousiam­mun­ta­seu­ro­ja. Har­joit­te­len ta­voit­tee­na­ni Pariisin pa­ra­lym­pia­lais­ten 2024 voitto tal­ja­jousen avoimessa luokassa.

Tavoite vaatii työtä ja tu­ki­jouk­ko­ja. Haluatko sinä olla osa matkaani?

Voitin en­sim­mäi­sen pa­ra­lym­pia­lais­kul­ta­ni Lontoossa vuonna 2012. Lajin lo­pet­ta­mi­nen oli kuitenkin ollut lähellä edel­li­se­nä vuonna, sillä olin ke­hit­tä­nyt niin sanotun kel­ta­kam­mon. En yk­sin­ker­tai­ses­ti pystynyt tähtämään kel­tai­sel­le. Lajia tun­te­mat­to­mil­le ker­rot­ta­koon, että taulun keskellä on keltainen eli kymppi, sitten tulevat punainen, sininen, musta ja valkoinen. Lem­mik­kikis­san ruo­ka­pur­kis­ta peu­ka­loo­ni saaman haavan ja sen tikkien myötä jouduin vaih­ta­maan tuolloin peu­ka­lol­la toimivan lau­kai­su­lait­tee­ni toiseen. Samalla katosi kel­ta­kam­mo, ja nuolet alkoivat taas löytää maa­li­tau­lun kes­kiym­py­rään. Loppu on pa­ra­lym­pia­lais­his­to­ri­aa.

Riossa vuonna 2016 pa­ra­lym­pia­lai­set kat­ke­si­vat osaltani nel­jän­nes­vä­lie­riin, mikä oli iso pettymys. Tokiossa vuonna 2021 jäin mi­ta­liot­te­lui­den ul­ko­puo­lel­le pu­dot­tua­ni Slovakian Marcel Pavlikin kyydistä; osuin toisella kier­rok­sel­la kerran kasiin. Pa­ra­lym­pia­lais­mi­ta­lit ovat 95-pro­sent­ti­ses­ti kiinni pää­ko­pas­ta. Jokainen tuolla tasolla kisaava osaa ampua, mutta voittaja on se, joka pystyy tekemään täy­del­li­sen suo­ri­tuk­sen. Rentous on kaikki kaikessa. Tunteeni Tokion jälkeen olivat ris­ti­rii­tai­set. Taso oli kuitenkin kova, joten tulos antoi rea­lis­tis­ta näkymää omiin mah­dol­li­suuk­sii­ni.

Joten: Pariisi, täältä tullaan.

MITEN KAIKKI ALKOI?

Synnyin vuonna 1994 Kotkassa urheilulliseen sukuun ja perheeseen. Vammauduin 3-vuotiaana auto-onnettomuudessa, mikä johti alaraajojen halvaantumiseen. Henkilökohtaiset ominaisuuteni, sitkeys ja kärsivällisyys, auttoivat minua vammautumisesta toipumiseen ja sysäsivät myös urheilijan tielle. Koen, että vammautuminen on myös kasvattanut luonnettani ja auttanut koettelemaan omia rajoja urheilijana.

Alun perin minusta piti tulla yleisurheilija. Pärjäsinkin hyvin. Nuori Suomi -sääntöjen astuttua voimaan – niiden mukaan alle 13-vuotiaille saa jakaa vain osallistujamitaleja, ei laittaa pa­rem­muus­jär­jes­tyk­seen – lopetin yleisurheilun. Halusin lajiin, jossa saisin kilpailla. Vuonna 2002 vanhempani huomasivat Kotkan Piilin ilmoituksen jousiammunnan alkeiskurssista. Kävin kurssin kahdesti, ja jälkimmäisellä kerralla kurssille osallistui joukko ikäisiäni poikia, joiden kanssa ystävystyin. Aluksi ammunta oli yhteistä hauskanpitoa ja ajanviettoa kavereiden kanssa. Pikkuhiljaa jousiammunta muuttui kuitenkin ta­voit­teel­li­sem­mak­si. Huomasin, että minulla oli muun muassa jousiammuntaan vaadittavaa keskittymiskykyä. Myös luontainen kilpailuviettini kasvoi edistymisen myötä.

Urani alussa edustin kasvattiseuraani Kotkan Piiliä. Ensimmäinen kilpailuni Kotkan Piilin urheilijana oli vuonna 2002 Riihimäellä. Seuraavat kisat olivatkin jo nuorten SM-kisat, joissa paransin tulostani huomattavasti: lopputuloksena ikäluokkani SM-kultaa. Sanomattakin selvää, että siinä vaiheessa tiesin, että jousiammunta oli tullut jäädäkseen. Kiitokset hyvästä startista ensimmäiselle valmentajalleni Jouni Pekanderille sekä nykyiselle valmentajalle Keijo Kallungille!

Tähtäimessä tulevaisuus

Tällä hetkellä olen päätoiminen urheilija. Elän urheilijan elämää, urheilu edellä. Nyt kun takana on jo kaksikymmentä vuotta ammuntaa, kykyni analysoida omaa tekemistä on kehittynyt ja tuonut uutta kulmaa sekä harjoitteluun että kilpailemiseen. Nykyään tunnen jo kropassa, milloin nuoli lähtee hyvin. Hyvä osuma tuntuu molemmissa käsissä ja niiden lisäksi selässä, joka tekee ampuessa työn. Mentaalipuolella tärkeitä ovat taito keskittyä ja sietää painetta.

Jousiammunta haastaa koko ajan, lajissa ei ole koskaan valmis. Aina löytyy osa-alueita, joissa kehittyä. Kehittymisen myötä kymppien ampuminen tuntuu äärettömän hyvältä, niin hyvältä että se on suorastaan addiktoivaa. Lisäksi lajissa kiehtoo kilpaileminen, sillä huipulla erot ovat äärimmäisen pieniä, joten kilpailuissa haastetaan erityisesti paineensietokykyä. Parajousiampujat yltävät tulostasoltaan samalle tasolle vammattomien kanssa. Etenkin avoimessa taljassa pystytään kisaamaan täysin terveiden kanssa samalla tasolla. Vuonna 2013 osallistuin kolmeen MM-kilpailuun: nuorten, aikuisten ja para-MM-kisoihin.

Urheilu kiinnostaa oman kilpauran ohella myös vapaa-ajalla: seuraan laajasti erilaisia urheilulajeja, suosikkeina mainittakoon jalkapallo, amerikkalainen jalkapallo, jääkiekko ja koripallo. Vähän aikaa sitten aloin omaksi harrastuksekseni pelaamaan pyö­rä­tuo­li­ko­ri­pal­loa.

Urheilun ohella olen valmistunut oikeusnotaariksi Tallinnan yliopistosta. Unelmana on yhdistää tulevaisuudessa urheilu ja lakimiehen työ.

JERE FORSBERG

Syntynyt: 3.3.1994, Kotka
Asuinpaikka: Espoo
Koulutus: Oikeusnotaari (Bachelor of Laws), Tallinnan yliopisto, 2020
Lapin yliopisto, oikeustieteen maisteritutkinto, 2022–
Ammatti: Päätoiminen urheilija
Laji: Jousiammunta, taljajousen avoin luokka
Seura: Robin Hood
Päätavoite: Voitto Pariisin paralympialaisissa 2024
Harrastukset: Pyörätuolikoripallo, urheilun seuraaminen, lukeminen, tietokoneet, musiikin kuuntelu, basson ja kitaran soitto.